Sivun näyttöjä yhteensä

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

Palmolive-saippua


Koiran kanssa kävimme hakemassa vähän kuvausrekvisiittaa :D

Tämä on hyvin yksinkertainen ohje. Palmuöljy sulatetaan ja joukkoon sekoitetaan oliviöljy. Lipeä sekoitetaan veteen ja annetaan jäähtyä. Lipeämehu sekoitetaan rasvojen joukkoon ja kaikki sekoitetaan sauvasekoittimella paksuksi kiisseliksi.

200g palmuöljyä
200g oliiviöljyä

51g lipeää
112g vettä (lisään nykyään aina hieman sokeria n. ½ tl ja tähän laitoin myös ½ tl tavallista ruokasuolaa)

Pyöreässä saippuassa on eteeristä öljyä, tulppaaninmuotoisessa tuoksuöljyä.
Lisäsin vielä kiisselöityyn saippuaan 15ml glyserolia. Jaoin saippuan kahteen osaan. Toiseen laitoin tuoksuksi greipin eteeristä öljyä 4ml ja toiseen 5ml GF Rice Flower-tuoksuöljyä. Ajatuksena oli testata miten tuoksuöljy värjää saippuan. Ainakin Gracefruitin sivulla luki että sen pitäisi värjätä saippuan beigeksi tai vaalean ruskeaksi. Tiesin kyllä että kukkaistuoksuilla on taipumus jässähtää, mutta tämä teki sen heti. Ainoastaan yhden saippuan sain kaadettua kohtuu nätisti. Saippuan pintaa ei edes pystynyt tasoittelemaan. Nyt ainakin tiedän että tämän tuoksun kanssa pitää olla nopea ja kannattaa käyttää täyttä vesimäärää.

Saippuat olivat jo 12h kuluttua niin kovat että ne olisi voinnut ottaa pois muoteista, mutta olin sen verren laiska että poistin ne vasta vuorokauden kuluttua. Saippuat olivat ihan saman värisiä. Varmaan viikon kuluttua näkee paremmin että värjääntyykö se saippua jossa oli tuoksuöljyä. Olen tyytyväinen että molemmissa saippuoissa on raikas ja miellyttävä tuoksu. Sopii hyvin vaaleaan saippuaan.

4 kommenttia:

  1. Kauniin puhtaan väriset saippuat. Ennenvanhaan oli sen niminen saippua kun Lux.

    VastaaPoista
  2. Itse en valmista saippuoita, mutta käytössäni on miehille suunnattu tuote, joka sopii hiuksiinkin.

    VastaaPoista
  3. Hitsi tätä mä haluaisin kokeilla, mutta kun täältä en ole löytänyt palmuöljyä mistään eikä netistä ehdi tähän hätään tilaamaankaan.... Jos vaihdan taas palmun laardiin, oliskohan saippuan nimi sitten Possolive? Kuulostais melkein italialaiselta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Palmuöljyä voisi löytää jotain itämaisesta ruokakaupasta tai sitten voit kokeilla käyttää munkinpaistorasvaa. Se on ainakin aikaisemmin ollut lähes kokonaan palmuöljyä ja se sopii muutenkin hyvin saippuoihin. Possolive kuulostaa kyllä tosi hyvältä :D Minulle tuli ensimmäisenä mieleen Mussoliini :D

      Poista